26.3.14

Aamutunti Alminsalissa



Lauantai on yleensä viikon ainoa päivä jolloin voin ottaa aamuni rennosti: hidastellen ja laiskotellen, mielellään ison latten kera. Tänään oli kuitenkin ihan pakko kiskoa itsensä ylös ennen kahdeksaa ja kipaista oopperalle. Miksi? Avoimet ovet, aamutunti Alminsalin lavalla ja siihen päälle vielä tulevan baletin Peer Gyntin harjoitukset! En voinut vastustaa mahdollisuutta bongata Kansallisbaletin upeita tanssijoita heidän omissa treeneissään. Ja kannatti todellakin lähteä liikkeelle...

Koko ryhmää ei nähty lavalla, eivät he sinne kaikki kerralla edes mahtuisi. Normaaliaamuinakin tunteja on tarjolla kaksi samaan aikaan, ja tanssijat valitsevat itse kummalle menevät. Tällä kertaa tuntia piti vieraileva opettaja Yannick Boquin. Hän on opettanut mm. sellaisissa huippuryhmissä kuten Hollannin Kansallisbaletti (Het Nationale Ballet), Australian Ballet Company, Béjart Ballet Lausanne ja Pariisin Oopperan baletti. Sattumalta hän on oman opettajani hyvä ystävä ja entinen tanssipartneri, mikä todistaa kuinka pieni baletin maailma oikeasti on. Odotinkin paljon tältä opettajalta, mutta harmikseni Boquinin kommentteja ja korjauksia ei kuultu katsomoon asti. Tanko ei muuten ollut kovin mutkikas taikka raskaan oloinen, mutta sen ensijainen tarkoitus on ylläpitää tekniikkaa ja valmistella kroppaa päivän koitoksiin - eikä opettaa uusia temppuja. Yhteen asiaan kiinnitin myös huomiota: venyttelyosuudet olivat vapaat. Ammattitanssijoilla on omat päiväkohtaiset tarpeensa, ja yksilöllinen venyttelyhetki on heille varmaan hyödyllisempi kuin tarkoin määritetty koreografia. Omilla tunneillani meillä on sekä vapaita että opettajan ohjaamia venytyksiä, ja riippuu vähän päivästä ja kropan kankeudesta kummasta pidän enemmän.

Tankoharjoituksia oli kiva seurata, mutta tanssijat olivat lavalla sen verran ahtaasti että näin kunnolla vain mitä edessä olevat tekivät. Bongasin kuitenkin monta tuttua kasvoa ja tähteä: Tiina Myllymäki, Petia Ilieva, Eu-Jin Ha, Edita Rauserova, Nicholas Ziegler, Frans Valkama, Terhi Räsänen, Ilja Bolotov, Xiaoyu He, Tuukka Piitulainen, ja monia muita. Ihan kaikkia en tunnistanut, taloon on tullut taas uusia tanssijoita. Olisi ihanaa jos voisi nähdä kaikki myös lavalla!

Keskilattia oli tankoa paljon mielenkiintoisempi, Yannick Bouquin teetti porukalle tosi näppäriä, tyylikkäitä ja isosti liikkuvia sarjoja. Tuntia oli säestämässä pianisti, mikä tarkoittaa että harjoitus ei lopu vasemman puolen jälkeen - vaan sitä toistetaan tauotta kunnes ope toisin sanoo. Kun yksi ryhmä päättää sarjan, toinen jo aloittaa. Tuolleen haluaisin joskus itsekin treenata. Etenkin piruettiharjoituksia olisi hyvä tehdä pitkään putkeen. Siinä karsiutuu turha jännitys. Mä en muutenkaan ole luokan nopein oppilas, kestää ennen kuin uusi sarja uppoaa aivoista jalkoihin. Harmillisen usein multa jää parhaat tehot käyttämättä kun energia menee sarjan muistamiseen. Ja just kun olen pääsemässä siihen kiinni, mennään jo eteenpäin. No, ei auta kuin yrittää. Ja yrittää... Siksi olikin lohdullista nähdä että ammattilaisillakin menee välillä askeleet ja jalat sekaisin! Mutta he vain nauroivat itselleen ja jatkoivat täysillä loppun asti - tästä voisi ottaa itsekin oppia! Tosin kyseessä ei ollut se tavallinen aamuinen työpäivän avaus. Normaalisti tanssijat treenaavat peilin edessä. Nyt vastassa oli valoisa katsomo ja alati vaihtuva yleisö. Kysyin tunnin jälkeen ensitanssija Tiina Myllymäeltä mitä tämä tuumasi erikoisesta aamutunnista:

"Tietty siinä oli pienoinen stressi päällä, kun yleensä aamutunnilla ei ole katsojia...Mutta jos tulee joku askelmoka, niin virnistää ja koittaa saada kiinni askelista. Voihan niitä black outteja tulla lavallakin. Ja koska treeni on jokapäiväistä, on hyvä pitää huumoria matkassa mukana."

Juttelin Tiinan kanssa myös peilin puuttumisesta, ja toisaalta liiallisesta peiliin tuijottamisesta. Peili kun voi olla hyvä apu, mutta myös petollinen kaveri. Jos tarkistaa linjaukset ja asennot aina peilin kautta, ei kiinnitä huomiota siihen miltä liike oikeasti tuntuu. Lisäksi épaulement kärsii jos katseen harhautuva suunta vie pään väärään asentoon. Liiallisesta peilaamisesta tulee helposti ikävä maneeri. Meidän opettaja M-P on tästä tosi tarkka, eikä säästele korjauksiaan. Itse en katso niinkään paljon peiliin, mutta unohdan usein käyttää päätäni ja katsettani yhdessä épaulementin kanssa. Opettajan sanoin: "Johanna, where is your head? Where do you look?" Katseella on siis liikkeen kannalta merkitystä. Kuulin vähän aikaa sitten että Suomessakin vieraillut tanssija ja opettaja Barbora Kohoutkova puhuu silmistä peräti "lihaksina". Kun nämä kääntyvät sisäänpäin, tanssijan koko olemus seuraa mukana. 

Mitä sitten näin lavalla, keskilattialla? Keskittynyttä vartalon hallintaa, kauniita linjoja, korkeita jalkoja, hulppeita hyppyjä, huimia piruetteja, nauravia ilmeitä omille sähläyksille, tsemppiä muille tanssijoille... Tunnin loppua kohti yleisökin innostui, miesten tour en l'airit ja monenkertaiset piruetit saivat ansaitut aplodinsa. Naisista muutama pyöräytti hienot fouetté-codat päälle, ja hupi loppui vasta kun tekniikalta tuli valomerkki. Loppuun vielä suuri kiitos opettajalle ja tanssijoille, oli mahtavaa kun pääsi seuraamaan aamutuntia livenä!

Tanssijan liike on kuin siveltimen veto... Kuva: (c) Johannan Balettikassi, kuten myös yllä.

Random notes:

- Tuukka Piitulainen on vahvassa nousussa. Varma tekniikka, upeat linjat ja komea kuin mikä!
- Tanssijoitten eläytyminen treenin aikana, hyväntuulisuus, yhteishenki.
- Treenivaatteet: Alussa toppaliiviä, paksuja verkkareita, toppatossuja. Kerroksia riisuttiin sitä mukaan kun tunti eteni. Leopardiprinttileggarit (Terhi Räsänen). Miehillä shortseja, saliverkkareita ja trikoitten ja shortsien yhdistelmiä. Naisilla ei yksiäkään vaaleanpunaisia sukkiksia. Tossut lähes kaikilla ruskettuneen ihon väriset.
- Kärkitossuja: osa käytti, suurin osa teki pehmeillä.
- Katsojat jotka eivät ole perehtyneet baletin maailmaan voisivat hyötyä selostuksesta: mitä tunneilla oikein tehdään ja miksi. Jonkilainen Baletin perusteet -seminaari voisi olla hyvä idea!

P.S. Yannick Bouquin on tehnyt yhteistyössä Yumikon kanssa opetusvideon. Esittelypätkä löytyy täältä: Class with Yannick Bouquin

9.2.14

Tyylilyyli balettitunnilla

Vaatekomeroni sisältö ei ole kovin mieltä ylentävä. En ole aikoihin hankkinut mitään kivoja asuja. Jos tarvitsen jotain juhlavampaa, olen onnekseni saanut käydä samakokoisen ystävän kaapilla. Muuten kierrätän samoja farkkuja ja neuleita päivästä toiseen. Syy tähän on yksinkertainen: Tanssibudjettini on supistanut vaatehankinnat minimiin. Rahaa rittää enää sukkiin ja uffiin. Mutta niin kauan kun sitä riittää tanssiin, en valita. Ja hei, tanssibudjettiin sisältyy tietenkin myös tossut ja treenivaatteet! Jos mun pukeutuminen on muuten arkisen tylsää, niin ainakin olen tyylikäs balettitunneilla... ;) Tässä viimeisimmät ostokseni Porsellin verkkokaupasta:

Kaksi mustaa leoa, molemmissa mesh-kankaiset selät. Pidän tästä materiaalista, se paljastaa ja peittää. Mesh (verkkokangas?) on myös yllättävän lämmin talvella. Intermezzon puvussa verkkokangas on pilkullinen, mikä on erityisen nätti yksityiskohta. Puvussa on hyvä leikkaus, ja korkeampi etuosa tarkoittaa että tässä puvussa voi muodokkaampikin tanssija tehdä huoletta syviä taivutuksia. Pilkullisen puvun ainoa miinus tulee siitä että muu kangas on perus lycra-puuvillaa. Jos hikoilee paljon, puku ei kuivu yhtä nopeasti kuin esimerkiksi mikrokuituinen. Ja musta väri haalistuu nopeammin pesuissa. Mirellan puvussa on klassinen leikkaus, mutta se ei ole edestä yhtä napakka. Materiaali on kuitenkin ihanan tuntuista, ja pidän erittäin paljon tuosta selän mesh-osasta. Ostin myös uuden hamosen (Wear Moi), samasta materiaalista. Se on kietaisumallinen ja takana pidempi. Alkuun olin pettynyt hameeseen, se oli todella sähköinen ja kankaassa oli voimakas kemiallisen jälkikäsittelyn haju. No, pari pesua ja ongelma haihtui. Hame on osoittautunut tosi näppäräksi käytössä. Yleensä en viihdy pelkässä puku + sukkikset + hame -kombinaatiossa, mutta hameen pidempi pituus tuntuu turvallisemmalta. Puen kuitenkin aina vielä minishortsit puvun päälle ja hameen alle.


Yksi tilaus on vielä matkalla, ostin Blochin pehmeät tossut ja "lämppärimekon" Move Dancewearin kaupasta. Etsin nimenomaan ihonvärisiä tossuja (flesh/tan), ja vaihtoehtoina oli joko Sanshan Pro1 tai Blochin Pro Arch. Päädyin tällä kertaa taas Blochin tossuihin koska samassa kaupassa oli myös tuo Blochin "Emerge mesh cover up" -mekko. Move Dancewearin postimaksu oli kohtuullinen, 9.95 euroa. Tossuille tuli hintaa 17.95 €, mikä on silti vielä halvempi kuin Piruetin liikkeessä 25 euroa maksavat Sanshat. Jos tarvitsee vain tossuja, on tietenkin edullisempaa käydä paikallisessa kaupassa ja ostaa vain ne tossut!

Treenivaatepostausta ei voi tehdä ilman kuvia kyseisistä vaatteista, joten tässä muutama otos. Hameesta en saanut otettua mitään fiksua kuvaa, siksi kopsasin netistä. Lähiaikoina olisi kyllä tarkoitus ottaa muutama live-kuva ystävän kanssa, ja ehkä siitä sessiosta tulee jotain julkaisukelpoista tännekin.

Hame mallia "Apolo". Kuva Wear Moi:n sivulta.

26.1.14

Bellaa balettia

Torstaiaamuna heräsin kankeana ja entistä väsyneempänä. Keskiviikon iltabaletit ja liian vähäiset palautusunet painoivat kropan ja fiiliksen alas. Raahauduin silti ylös, ja toivoin että suihku ja sysimusta kahvi tekisivät tehtävänsä. Olin joka tapauksessa menossa aamutunnille. Perille päästyäni tanko sujui vielä jotenkuten, mutta siihen loppuikin kehon ja mielen harmonia. Emme olleet yhteisymmäryksessä. Vanhat epävarmuudet nousivat pintaan, ja tanssista katosi nautinto ja ilo. Baletti on oikeasti vaikea laji, toisinaan myös henkisesti. Poistuin salista apeana. Samana iltana menin oopperaan katsomaan Kansallisbaletin Bella Figuraa, kolmannen kerran jo.

Ennen joulua serkkuni oli ottanut yhteyttä. Hän haluaisi miehensä kanssa nähdä balettia, ensimmäisen kerran, ja voisinko minä toimia heidän oppaanaan. Vastasin tietenkin heti myöntävästi! Ainoa rajoite oli aika... Serkkuni toinen lapsi syntyisi vielä ennen kevään tuloa, joten ei ollut paljon valinnanvaraa. Mutta kun tarkistin ohjelmistoa, tiesin heti. Sen pitää olla Bella Figura! Yhdessä illassa Balanchine, Forsythe ja Kylian - ihan varmasti joku näistä baleteista tekisi vaikutuksen (ellei sitten kaikki). Vielä piti sopia mitkä paikat varaisin, hyvät ja vähän halvemmat (arki-iltana) vai parhaat ja kalliimmat (lauantaina). Päädyimme lopulta lauantailtaan ja keskelle kymppiriviä. Nappivalinta.

Ilta alkoi Balanchinen "Neljällä Luonnekuvalla" (The Four Temperaments). Ensi-illassa en ollut niin vakuuttunut teoksesta, ryhmä tuntui silloin hieman epävarmalta ja se paistoi läpi esityksessä. Nyt oli toisin. Tanssi oli varmaa ja vakuuttavaa. Ryhmässä oli glamouria. Mistä myös pidän (koreografian ja musiikin lisäksi) on se että kaikki tanssijat pääsevät esille. Nimekkäiden ensitanssijoitten lisäksi oli todella hienoa nähdä vähemmän tunnettuja loistamassa lavalla. Kiinnitin huomiota mm. amerikkalaiseen Millis Faustiin. Hän näytti olevan niin kotonaan lavalla, hymy oli säteilevää ja tanssi puhdasta ja eleganttia. Ehkä hänellä on ollut enemmän kokemusta Balanchine-tyylistä? Toinen todella myönteinen yllätys oli Jevgenija Plešková. Hän tanssi "Teeman III" yhdessä Oliver Jahelkan kanssa. Pleškovalla on pitkät raajat ja kauniit linjat, ja hän ilmensi liikettä nautinnollisen tyylikkäästi. Eun-Ji Ha oli yhtä varma ja viehättävä kuten aina.

George Balanchine: Neljä Luonnekuvaa.
Edessä Antti Keinänen, Terhi Räsänen, Piergiorgio Regazzo, Charlotte Schauman.
Kuvaaja © Sakari Viika 2013 / Suomen Kansallisbaletti. 

Joka kerta kun olen nähnyt "Neljä Luonnekuvaa", olen pitänyt siitä yhä enemmän. Serkkuni, baletin ensikertalainen, nautti siitä jo ensinäkemältä. Hänen miehensä mietti ensiesityksen aikakautta ja miten se on mahtanut vaikuttaa musiikkiin ja koreografiaan. Siitä en mene sanomaan mitään, mutta ohjelmalehtisen mukaan Balanchine oli tilannut musiikin suoraan säveltäjältä, Paul Hindemithiltä, ja maksanut siitä 500 dollaria. Aika hyvä diili, etten sanoisi.

Väliajalla jonotettiin vessaan ja hengailtiin lämpiössä. Oopperalla törmää takuuvarmasti tuttuihin balettitunneilta. Torstai-iltana ihasteltiin esityksiä kilvan ainakin kolmessa eri yhteentörmäyksessä.

Illan keskimmäinen teos oli Forsythen "In the Middle, Somewhat Elevated..." Nimensä perusteella se tuskin oli keskellä ihan sattumalta! "In the Middle" on mun kaikkien aikojen suosikkibiisejä. Se energia, osaaaminen ja tekemisen meininki on ihan huikeaa. Ainoa asia mikä aiheuttaa päänvaivaa on se mihin kohdistaa katseensa lavalla. Keskellä on oma spotti, mutta näyttämön sivuissakin tapahtuu koko ajan. Mietin viimeksi, että just siellä, varjossa ja melkein näkymättömissä, voisi pistää kunnolla risaiseksi. Ottaa riskejä ilman että koko esitys on oman onnistumisen harteilla. Ensitanssijat vetävät soolot ja pisimmät padikset, mutta kaikki yhdeksän tanssijaa saavat vuorollaan ja yhdessä räjäyttää potin. Yksi uusi ja nuori tulokas, Hanako Matsune teki sellaisella asenteella että oksat pois. Kailey Kaba oli tosi edukseen, rennompi kuin mitä olen hänet ennen nähnyt. Koko ryhmä oli tasaisen vahva.

William Forsythe: In the Middle, Somewhat Elevated. Kuvassa Andrew Bowman ja Eun-Ji Ha.
Kuvaaja: © Sakari Viika 2013. Suomen Kansallisbaletin luvalla. 

Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta jokunen vuosi sitten meidän ope (MPG) teetti meille pointessa tanssin jossa oli vaikutteita, asentoja ja askeleita tästä nimenomaisesta biisistä. MPG on tanssinut itse molemmat naispääroolit, ja hän tuntee baletin läpikotaisin. Ne treenit kuuluvat edelleen mun parhaisiin tanssielämyksiin ikinä. Enkä pysty katsomaan "In the Middle:ä" ilman että lihakset nykivät mukana. Niin käy kyllä aika monen baletin kohdalla! Esityksen jälkeen piti heti kysyä mitä mun sukulaiset pitivät siitä... No, serkkuni ei innostunut musiikista ja harmitteli sitä että lavalla tapahtuu niin paljon yhtäaikaa - on vaikea keskittyä, toisin kuin Balanchinen biisin kohdalla. Serkun mies oli sitä vastoin innostunut, sekä musiikista että koreografista ja tanssimisesta. Minä, jos voisin, menisin katsomaan "In the Middlen" joka esityksen.

Illan päätti Kylianin "Bella Figura". Puhdasta tanssin runoutta... Kauniita vartaloita, herkkiä hetkiä, pikku hauskuuksia, yllättävää tilan käyttöä. Baletissa ei varsinaisesti ole tarinaa, on kohtaamisia ja (melkein) kosketuksia, unenomaisia tunnelmia. Esiripun laskeuduttua lopullisesti yleisö puhkesi raikuviin suosionosoituksiin. Sekä lauantaina että torstaina. Mun torstaiaamun alakuloinen fiilis muuttui sekin illan hurmokseksi. Ja palavaksi haluksi päästä mahdollisimman pian takaisin tunnille ja tanssimaan!

Randomia:

Serkkuni kommentoi ensimmäisen biisin jälkeen että naistanssijoilla on suhteessa todella isot reisilihakset. Balanchinen teoksen puvustus (ne valkoiset sukkikset ja leon malli) kieltämättä korostavat ballerinan reisiä... Mutta jos samaiset tanssijat tulevat kadulla vastaan niin näyttävät puolet pienemmältä. Serkkua hämäsi myös naisten sikspäkit "Bella Figurassa". Sitä ei vaan käy kieltäminen että ballerina on paitsi tanssitaiteilija myös atleetti ja täyttä habaa. Serkun mies kyseli miestanssijoitten treenistä (taisi olla vaikuttunut miesten kondiksesta ja tekemisestä). Kerroin että kuntosali (rautaa!) on pakollinen, miehet kun nostavat mimmejä koko uransa. Ja että miesten balettitekniikka keskittyy enemmän hyppyihin ja piruetteihin kuin vastaavasti naisten.

Näin muuten ensimmäisen kerran että tanssijat toivat lahjakukkasensa loppukiitosten ajaksi näyttämölle. Se on kuulemma uusi käytäntö, mutta kaikki eivät sitä vielä harrasta. Musta se on kiva tapa, ja onhan sitä totuttu näkemään muualla maailmassa.

Ja sukulaiseni, nuo nyt jo entiset balettineitsyet? No, mies ilmoitti heti että tämä otetaan uusiksi. :)